Setämme Paavo Heikkinen syntyi Vieremällä vuonna 1914. Hänen perheeseen kuului Taavetti-isän ja Liisa-äidin lisäksi neljä sisarta ja kolme veljeä. Paavo syntyi perheen viidentenä lapsena. Sisaret saivat sen ajan tavan mukaan ruotsalaisvoittoiset nimet; Wilhelmiina, Maria, Edit ja Bertta. Veljet kastettiin suomalaisemmilla nimillä. He olivat Ales, Juho ja Väinö.
Paavo ja veljet viettivät lapsuus-, nuoruus- ja aikuisvuodet Vieremän Nissilässä. He kaikki joutuivat taistelemaan jatko- ja talvisodassa vuosien 1939 -1944 aikana. Nuorin veljistä, Väinö, kuoli häneen osuneeseen kranaattiin vuonna 1944.
Sodan jälkeen veljistä Juho (Jussi) jäi asumaan kotipaikalle Ahvenlahteen Rahajärven rannalle, Ales muutti Nissilän Isomäkeen ja Paavo Hällämö-järven rannalle. Sisarista Wilhelmiina (Miina) ja Edit (Eeti) avioituivat naapurikylälle Pyhännän Ahokylään. Maria (Mari) avioitui Nissilään, Rahajärven Kesälahteen ja nuorin, Bertta muutti aikuistuttuaan etelään Salon seudulle, Suomusjärvelle.
Paavon osaamiseen kuuluivat metsätyöt, talojen rakentaminen sekä erilaiset puutyöt. Hän rakensi monet talot aluksi veljiensä ja myöhemmin omien poikiensa kanssa. Veljiensä kanssa 1950-luvulla mm Lehtoniemen ja Ahvenlahden, 1960-luvulla Kesälahden ja Mattilan uudet asuintalot sekä Makkolan kaarihallin. Metsätyöt olivat pääasiallinen toimeentulolähde talvisin.
Paavo oli taitava puuseppä. Hän teki elämänsä aikana mm useita mandoliinejä sekä ainakin yhden viulun ja kitaran. Hän teki myös monet parit suksia aikuisille ja lapsille, vesikelkkoja ja -saaveja, veneitä ja kaikkia muita tarve-esineitä puusta.
Paavo oli hyvin musikaalinen. Hänen osasi soittaa mm mandoliiniä, viulua, huuliharppua, kampaa ja pistosahaa. Hän soitti pelimannina ensisijaisesti mandoliiniä tansseissa, joita järjestettiin mm Nissilän Nuorisoseurantalolla, Lavanmäellä, Kemppaalassa ja muissa kylän taloissa. Eläkkeellä ollessaan hän hankki haitarin ja soitteli sitä omaksi, vaimon, lasten ja lastenlastensa iloksi.
Paavo oli nuoruudessaan kiinnostunut myös näyttelemisestä. Hän osallistui innokkaasti Nissilässä esitettyihin näytelmiin. Vuonna 1939 hän näytteli Viipurissa esitetyssä Kaunis Veera -näytelmässä laivan kapteenia. Paavon vaimo, Enni, oli kertonut tyttärelleen, että Paavo oli tuolloin välirauhan aikana Viipurin jälleenrakentamisessa työnjohtotehtävissä venäläisille vangeille. Siinä työssä hän oli oppinut muutamia lauseita venäjää.
Vieremän kunnanvaltuustoon Paavo valittiin 1960 ja hän oli valtuutettuna vuodet 1961- 1966.
Maaltamuutto yleistyi 1960-luvulla. Paavo muutti perheensä kanssa Nissilästä Kylmäkoskelle ja sieltä myöhemmin Hyvinkäälle. Eläkkeelle Paavo jäi Hyvinkään villatehtaan porttivahdin tehtävästä 1970-luvulla.
Paavo – setämme nukkui pois 4.1.1983. Hänet on haudattu Hyvinkään hautausmaalle.
Kuvassa veljekset vasemmalta Ales, Jussi ja Paavo
Paavo vasemmassa reunassa kapteenin asussa.
Paavo ja hänen tekemänsä mandoliini. Kuvan saatu Paavon tyttärentyttäreltä.
Kuvat Kaunis Veera – näytelmästä Viipurissa on saatu Paavon tyttäreltä.
Kiitos Matti tarinaan liittyvästä muistelustasi!
Hienoa työtä olet tehnyt muistelmiin kirjoittamisessa. Muistelmasi ovat jakamisen arvoisia. Otamme mielellämme juttuja vastaan julkaistavaksi näillä sivuilla.
Toivottavasti pääset vierailemaan täällä vanhalla kotiseudullasi. Nykyinen kyläyhdistys järjestää tapahtumia ympäri vuoden. Olet varmaankin huomannut, että niistä tiedotetaan mm näillä ja facebook-sivuilla ”Vieremän Pohjoiskylät ry”.
Tuossa oli mielenkiintoista taustatietoa lapsuusajan, 1950 luvun naapureista. Paavon veli, Ales asui Hilja-vaimonsa, ( isäni tädin) ja kolmen poikansa kanssa Huppulassa, joka oli oman kansakoulun aikaisen lapsuuden ajan lähin naapurimme. Luvejoen uudisasukkaiden myötä myös tuo syrjäinen, kolmen savun kylä laajeni 1950-luvun lopulla kymmenen tilan uudisasukas-kyläyhteisöksi.
Kylän uudisasukkaiden ansiosta Nissilän kylä sai 1950 lyvulla ”rytminvaihdoksen” kun kansakoulu oli ääriään myöten täynnä. Oma luokkani opiskeli neljännen luokan opettaja Eino Voutilaisen olohuoneessa. Nuoriso varttui ja tanssilavakulttuuri eli kukoistustaan myös oman kylän ”Lavanmäellä”. Vaikka lauantaina oli tanssikuljetus Kiuruvedelle, kiihkeimmän menon aikaan nuoriso suuntasi porukkatakseilla vielä sunnuntaina Vuolijoelle ja Otanmäkeen.
Kun ”poika” alkoi käydä mieheksi”, alkoi maaltamuuton seurauksena paljastua totuus, ettei runsaan kymmenen peltohehtaarin uudistiloilla ollut tulevaisuutta, etenkin lasten tulevaisuuden osalta, niinpä omatkin vanhempani tekivät ”ajanvirran mukaisen” ratkaisunsa. Pirttilehdon uudistilalla pidettiin syyskesällä 1965 huutokauppa, traktori vaihdettiin Skoda Oktaviaan ja perhe muuttu ”etelän aurinkoon” Hyvinkäälle.
Tuo Paavon perhe oli meille ”kaukaa tuttu” jo Nissilässä asumisen aikoihin,mutta kuinka ollakaan, kohtalo kuljetti heidätkin Kylmäkoskelta Hyvinkäälle ja vielä asumaan samoihin Villatehtaan asuntoihin, Impilinnaan. Siinä me ”maassamuuttajat” nautimme muutamia vuosia perjantain saunavuorolla samoista löylyistä.
Minulle tuo muutto katuvalojen loisteeseen oli nuoren miehen (17 v) unelmien täyttymys. Jatko-opintojen jälkeen tein pitkän ja antoisan työuran kansainvälisessä
yrityksessä. Nyt jo 75 -vuotiaana, vetreänä eläkeläisenä pyrin seuraamaan maailman menoa omalla tavallani. Itsekin olen muistellut hieman noita ”vanhoja ,hyviä aikoja ja saanut aikaan 2023 vuoden kesällä valmiiksi 450-sivuisen muistelmakirjan.
Maailma on pieni…
Hyvää syksyä Hyvinkäältä 9.10.2023
Terveisin
Pirttilehdon Matti (Nissinen)