Iisalmen lyseon ensimmäiset ylioppilaat

Iisalmen lyseon alkutaival

Iisalmen reaali- ja porvarikoulu aloitti toimintansa syyskuun alussa 1896 yhdellä luokalla.1900-luvun alussa koulu toimi jo viisiluokkaisena ja 1901 saivat päästötodistuksen koko koulun oppimäärän, viisi luokkaa suorittaneet 12 oppilasta. Syyskuussa 1904 koulu laajeni  kahdeksanluokkaiseksi yliopistoon johtavaksi oppikouluksi. Vuonna 1906 koulun nimi muuttui Iisalmen suomalaiseksi yhteiskouluksi. Nykyisin koulun nimi on Iisalmen lyseo. Koulun toiminnan aloittamisesta on kulunut  nyt 125 vuotta.

Koulun ensimmäiset seitsemän ylioppilasta saivat tutkintotodistukset keväällä 1907. Heidän joukossaan todistuksen sai Nissilän Postitalossa syntynyt  Laina Leinonen. Hänen isänsä oli Matti Leinonen, jonka  aloitteesta ja myötävaikutuksella perustettiin kansakoulu Nissilään vuonna 1896. 1)

Tarinan ”Ensimmäisten ylioppilaiden ajoilta” on kirjoittanut  Lainan opiskelijatoveri  Tuomo Tuovinen, joka toimi tuolloin Varpaisjärvellä  kirkkoherrana. Tarina on julkaistu Iisalmen yhteislyseon 50-vuotiskirjassa vuonna 1946.

Ensimmäisten ylioppilaitten ajoilta

Iisalmen yhteiskoulusta tuli ensimmäisen kerran ylioppilaita keväällä vuonna 1907. Koulumme oli silloin ja kauan vielä sen jälkeenkinpäin torin varrella puisessa rakennuksessa. Kolme ylintä luokkaa toimi samalla tontilla olevassa rakennuksessa, missä niihin aikoihin oli kaupungin lainakirjasto ja suuri juhlasali. Talvisodan aikana ilmapommituksessa tämä viimeksimainittu rakennus tuhoutui kokonaan. Meitä oppilaita oli silloin kahdeksannella luokalla ainoastaan kolme tyttöä ja neljä poikaa, jotka onnistuimme läpäisemään niin kirjallisissa kokeissa kuin myös Helsingissä suullisissa kokeissa. Silloisen kahdeksannen luokan oppilaista oli ainoastaan viisi alaluokilta asti, kaksi tuli kuudennelle luokalle Kajaanista. Oppilasmäärä oli alaluokilla monta kertaa suurempi, vaikka eihän ensimmäisellä luokallakaan silloin vielä tarvittu rinnakkaisluokkaa. Luokkamme oppilaista erosi vuosien kuluessa mikä mistäkin syystä, eräs, muistaakseni nelännellä luokalla, joutui kuoleman kautta pois joukostamme.

Kuudennelta luokalta asti luokkamme pysyi samana; sattuihan sen jälkeen enää kaksi jäämään jälkeemme, joten opimme tuntemaan hyvin toisemme. Tunnilla ilmaisimme kyvyttömyyttämme, ehkäpä toiset lahjojaankin, niin opettajalle kuin toisillemmekin. Vuosien kuluessa kasvoi ja lujittui luokkamme oppilaiden kesken hyvä toverihenki säilyen vielä koulusta eroamisen jälkeenkin. Vieläpä vuosikymmenien kuluttua toisiamme tavatessa tuntuu aivan kuin olisimme aikoinaan olleeet saman hyvän kodin jäseninä.

Teodor Kumpulainen, nykyään ( vuonna 1946) Mikkelin yhteiskoulun rehtori ja kaupungissa paljon käytetty luottamusmies, oli luokkamme matemaattisten aineitten loistava tähti. Tide, joksi häntä yleisesti nimitimme, oli aina valmis meitä muita valistamaan, kun tehtävät meille toisille kävivät yli ymmärryksen. Usein kävimme tervehtimässä häntä iltaisin ja keskustelut vierivät luonnollisesti tehtävien ratkaisuihin. Tide sai toverikunnassa, minkä vireähkö toiminta oli silloin suurimmaksi osaksi yläkoulukaisten ohjattavissa, luottamustehtäviä, ja kaiken muun, paitsi voimistelun, hän suoritti matemaattisella tarkkuudella. Tide, Mikkelin yhteiskoulussa tunnettu hyväntahtoisena setänä, nauroi siihen aiheen sattuessa niin, että koko ruumiinsa hytkyi. Sattui kerran, että häntä melkein puolet pienempi Väinö Miettinen tuli hänen viereensä, ponnahti ylös, tarttui toisella kädellään Tiden tukkaan ja toisella läimäytti häntä poskelle. Meitä vieressä olevia huvitti eniten se, että Tiden nauru oli kovin perinpohjaista hänen katsellessaan, kuinka Väinö heti tekonsa tehtyään hiljakseen rauhassa poistui luotamme. Anna Karvonen o.s. Sergejeff. loisti taas kielissä, joihin hän oli erityisesti mieltynyt.  Yläluokilla luettiin siihen aikaan kielissä väliin kirjoja, joihin oli sanojen merkitys haettava sanakirjoista- kuinkahan moni meistä ilman sanakirjoja olisi ylioppilaskirjoituksissa pärjänytkään – ja meille pojille sanojen hakeminen oli ylivoimainen urakka. Tiesimme , että Anna oli hakenut jo moneen läksyyn sanat edeltäpäin valmiiksi, ja hänen työnsä auttoi meitäkin aina pälkähästä. Laina Leinonen, tunnontarkka kaikissa tehtävissään, punastui helposti, jos jokin sana vastauksessa ei opettajan mielestä sattunut paikalleen. Mitähän lienee Laina tuntenut silloin, kun hän jokin vuosi ylioppilaaksi tulonsa jälkeen kotikylässään Nissilässä rauhallisena sunnnuntai-iltana lahdella soudellessaan Tiden, nykyisen miehensä, kanssa lintujen liverrellessä ja käen kukkuessa tunsi heräävän povessaan sen voimakkaan ja pysyvän tunteen, mikä johti heidät papin edessä lupaamaan rakkautta, mikä onkin säilynyt eheänä onnellisessa rehtorin kodissa Mikkelissä. Laina oli luokallemme esikuvana velvollisuuksien täyttämisessä, ja me erityisesti siitä syystä häntä kunnioitimme. Luokkamme kolmas neitonen, Hanna Jauhiainen, oli yhtä hiljainen kuin hän oli ujokin, mutta hyvin hän aina tehtävissään suoriutui. Hän puhui ainoastaan sen, minkä välttämättä tarvitsi. Olisiko hänellä ollut jo edeltäpäin aavistus, ettei hänen elämänsä valkolakin saamisen jälkeen ollut pitkä. Nuori, hiljainen elämä sammui jonkin aikaa ylioppilaaksi tulon jälkeen yhtyäkseen henkenä, toivon mukaan, valkopukuiseen joukkoon. Aku Niiranen on hänkin, toimittuaan insinöörinä ja oltuaan avioliitossa Saimi Laguksen kanssa, saanut kutsun, toivon mukaan, iäiseen lepoon. Aku oli hyvä voimistelija; mielellään aina katseli hänen loistavasti esittämiään voimisteluliikkeitä toverikunnallemme vuosijuhlassa. Matti Leinonen liikehti hyvänä ja luotettavana toverina eloisana joukossamme, hän otti läksyjen valmistamisen hänkin vakavasti. Matti valitsi postialan elämänsä tehtäväksi, mutta ei hänenkään työkautensa pitkä ollut. Hän sairastui vaikeasti, ja hänen vähän aikaa avioliitossa ollut puolisonsa sai ummmistaa hänen silmänsä viimeiseen uneen. Luokkamme toinen elossa olevista pojista on allekirjoittanut, joka heikkona sananjulistajana toimii kotipitäänsä seurakunnassa Varpaisjärvellä.

Silloisista opettajista ei toimi enää yksikään Iislamen yhteislyseossa (v 1946). Venäjänkielen opettajamme, koulun rehtori, Santeri Lahdensuu (Lagerstedt) uhkui olemuksellaan terveyttä ja voimaa. Hänen kookas, ryhdikäs vartalonsa luokkamme edessä jo sanattomanakin vaati läksyjemme  tunnollista valmistamista. Melkein jokapäiväinen venäjäntuntimme ja kerran viikossa uusiutuva kirjoitus kehitti meistä niin taitavia tuossa kielessä, että saimme suullisessa tutkinnossa professori J.J. Mikkolan kotona hänen esityksestään kirjoittaa, mitä halusimme koulustamme. Kun rehtorimme kerran keväällä, tarkoituksenaan toivottaa juhlasalissa oppilaille hauskaa kesää, sanoikin: ”Hauskaa joulua”, sai hän kaikki äänekkäästi nauramaan, mihin hän itsekin yhtyi. Matematiikkaa opetti koulussamme jonkin aikaa maisteri Vilho Tomminen. Meistä hänen omalaatuiset otteensa ja hilpeyttä herättävä esiintymisensä toivat vaihtelua erilaatuisine tempauksineen koulumme elämään. Mutta hänen miehekäs, ympäristöään värähdyttävä lauluäänensä hänen myöhemmin rehtorina toimineen Renne Castrènin kanssa laulaessaan saattoi unohtamaan kaiken. Harvoin näkee niin jykevää laulajaparia kuin mitä nämä miehekkäät lauluveikot olivat. Historiaa ja äidinkieltä opetti lupsakka savolainen T. Suhonen, jolta ei veikeä hymy häipynyt silloinkaan, kun hän koetti syystä olla ankara.  Arvokkaaseen esiintymiseensä hän oli saanut tarpeellisen annoksen toveruutta, mikä vaikutti meihin lähentävästi. Kyllä maisterimme osasi olla myöskin vaativa ja päättäväinen. Eräänä syksynä jäällä luistellessamme laitoimme suloisimmat neitosemme pyytämään tältä vanhaltapojalta, että ei tarvitsisi huomiselle tunnille tuoda ainevihkojamme, ja hänen kieltävästä vastauksestaan huolimatta päätimme jäällä olla tuomatta aineitamme. Huomispäivänä kuului peruuttamaton tuomio:koko luokalle tunti jälki-istuntoa. Lohdutuksena sitä kärsittäessä oli kuitenkin, että nuori ja hento saksanopettajamme Hanna Väisälä ei ollut tuomiota kärsittäessä huomaavinaan, kun me melkein jokainen lueskelimme tuon tunnin ajan mukanamme tuomaamme kirjaa. Mainittu nuori naisopettajamme punastui usein luokamme edessä. Kuulimme jälestäpäin, että siihen oli syynä luulo, että hyväntuulisuutemme joskus olis aiheutunut siitä, että hänen pukunsa ei hänen mielestään olisi joka paikasta aina ollut kunnossa. Me oppilaat emme kuitenkaan vaatteisiin kiinnittäneet huomiota. Juhlallinen, silmälaseihinsa kovin kiintynyt ruotsinmaisteri Impi Forsman teki opetustehtävänsä tunnollisesti. Hän kai vaistosi, että supisuomalaisessa ympäristössä eivät oppilaat kunnolla perehdy toiseen kotimaiseen kieleemme, ellei opetuksessa ole pontta ja tarmoa. Leikkisä ja sukkeluuksia opetuksen välillä esittävä yläluokkien matematiikan maisterimme R. Laurèn oli etevä alallaan, ja kyllä hän osasi vaikeimmatkin tehtävät tehdä meille ymmärrettäviksi.

Allekirjoittaneella on tuoreessa muistissa kouluun tullessa tapahtunut kastetilaisuus, missä minut liitettiin oppilasjoukkoon. Tulin kouluun kuukautta myöhemmin kuin toiset ja jouduin koko koulun oppilaitten ollessa kummeina päälleni tervatynnöriin, mikä edeltäpäin kauhistutti, kun en ollut varma oliko tynnyrissä tervaa vai vettä. Perinpohjaisella säikähdyksellä pääsin kuitenkin pälkähästä. Muistan vain, etteivät minua pitelevät kummit olleet yhtä vakavia, kuin mitä olen edessäni kummien nähnyt olevan kastetilaisuudessa lasta pidellesään.

Lähes viisikymmentä vuotta sitten vietetyn kouluaikamme opettajista on meillä sen ajan oppilailla mieluisat muistot, kuten varmaan nykyisilläkin oppilailla on omista opettajistaan, Kunnioitimme opettajiamme ja tiesimme, että vaativinakin he katsoivat aina parastamme. Opetus koulussamme toimi silloin, kuten nykyäänkin, vakavassa, hyvässä henngessä. Kävimme opettajien kanssa yhdessä ahkeraan maaseurakunnan kirkossa, ja mieluisaa olikin kuulla rovasti Brofeldtin ”selevällä savon murteella” esitettyjä syvällisiä saarnoja. Opettajat silloin, kuten nytkin, oivalsivat, että kirkon on käytävä käsikädessä nuorisomme ja kansamme kasvattajana. Iisalmen yhteiskoulu, sittemmin yhteislyseo, on kunniakkaalla tavalla suorittanut vuosikymmenien aikana arvokasta tehtäväänsä. Onhan koulu yleisesti tunnettu hyväksi kouluksi, jossa loistavasti kirjoitetaan ylioppilaskirjoitukset. Me koulun ensimmäiset ylioppilaat toivotamme viisikymmenvuotiselle (v. 1946) opinahjollemme, sen entisille ja nykyisille opettajille jatkuvaa menestystä ja Jumalamme runsasta siunausta

– Tuomo Tuovinen

Lähde –  Iisalmen yhteislyseo 1896 – 1946, Kuopio 1947,  Savon Sanomain kirjapaino Oy

Tarinan julkaisuun on pyydetty ja saatu lupa Iisalmen lyseolta ja Laina Leinosen tyttärenpojalta.

1) Nissilän koulun alkuaikoja https://www.xn--pohjoiskylt-u8a.fi/?paged=5&m=201901

Laina Leinosen tyttärenpojan kommentit

 Kouluja aluksi vastustettiin 1800-luvun lopussa siksi, että koulun käyneet lähtisivät muualle. No niinhän sitten Laina Leinosellekin kävi. Hän opiskeli ylioppilaaksi tultuaan vuoden ajan Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä suomea ja historiaa, ja suoritti sitten Raahen seminaarissa kansakoulunopettajatutkinnon. Ennen naimisiinmenoaan vuonna 1914 Laina toimi kansakoulunopettajana Vieremällä. Avioliitto vei Lainan muun perheen mukana ensin Saarijärvelle ja sitten Mikkeliin, joissa puoliso Teodor Kumpulainen toimi matemaattisten aineiden opettajana ja erilaisissa luottamustehtävissä. Ajan tavan mukaan Lainakin toimi perheenemäntänä ja vakaumuksellisena seurakunta-aktiivina keskittyen etenkin pyhäkouluun ja lähetystyöhön. Laina eli pitkän elämän ja kuoli Mikkelissä vuonna 1972.

Tuomo Tuovisen kertomuksessa mainittu Lainan tunnollisuus johti siihen, että siinä kun 1900-luvun alussa valtiollisista syistä paljon luettu venäjän kieli oli useimmille pakkopullaa, niin Laina vielä 80-vuotiaanakin nuorison huvittuneesta pyynnöstä lausui venäjänkielisiä lastenloruja ja lauloi venäjänkielisiä lastenlauluja. Lienevätkö nuo taidot koulun vai opettajaseminaarin peruja. Lainan omia suosikkeja musiikin saralla olivat kuitenkin virret, niistä parhaana Immi Hellénin ja P.J. Hannikaisen hengellinen laulu ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie”.

Opettajuus ei häipynyt Lainasta tyttärenpojankaan kasvatuksessa: Kesällä Mikkelissä hankittiin kirjastosta Anni Swanin kirjoja luettavaksi ja liikuntaa piti harjoittaa, jos ei muuten niin isoäidin perässä vauhdilla torille rientämällä ja uimakouluun osallistumalla. Kirkossa käyntiä edistettiin koirakoulumenetelmällä: Sunnuntain iltakirkossa käymisestä seurasi palkinnoksi kioskilta hankittu jäätelö!

– Tapani Kajamaa