Kalevalan päivä Vieremän pohjoiskylillä

Hiihtämässä Helena, Helmi, Heili ja hurraamassa Tuula. Kuva Mauno Ryytty

Vieremän Rotimojoella sijaitsevalla Kantolan tilalla vietettiin tämän vuoden Kalevalan päivää hiihtämällä kansallispuvuissa, paistamalla makkaraa ja juomalla kahvia ulkona tapahtuneessa pienimuotoisessa tilaisuudessa. Tapahtuman toteutus syntyi  rotimojokelaisen Tiina Kroodo-Kauhasen ja nissiläläisen Tuula Kajasteen yhteistyönä. Tiina ja Tuula tutustuivat toisiinsa vuonna 2018 alkaneilla pohjoiskylien yhteisillä sauvakävelyillä. Tiinan käsissä syntyivät Keisari Aleksanteri I:n  Suomen vierailun 200 v juhlavuoden näytelmien keisarin  ja virkamiesten vaatetus. Tuula oli mukana näytelmissä ja tapahtumien järjestelyissä. He molemmat ovat kiinnostuneita kansallispuvuista ja perinnevaatetuksesta. Tiinan harrastuksena ne ovat olleet jo useita vuosia.

Kalevalan koonut Elias Lönnrot on muistamisen arvoinen Vieremällä siitäkin syystä, että hän ja kaksi muuta piirilääkäriä tapasivat Nissilän Mattilassa sijainneessa kestikievarissa syyskuun 11. – 13. päivä vuonna 1840 ja perustivat tapaamisen yhteydessä Suomen ensimmäisen aikakauskirjan. Tapaamisessa olivat mukana Kajaanista saapunut  Elias Lönnrot, Oulusta G. Asp ja Raahesta J. F. Ticklén. Ensimmäinen Suomi – aikakausikirja ilmestyi vuonna 1841 ja viimeisin kirja vuonna 2014. Kirjassa julkaistiin Suomen ja sukukansojen kieliin ja kulttuuriin liittyviä tutkimuksia (Kansanuutiset 11.9.2017 Juha Drufva).

Hiihtämässä Tiina, Helena, Heili ja Helmi. Kuva Mauno Ryytty

Hiihtoon osallistuivat Tiinan valmistamissa puvuissa  myös hänen ja Jarmon tyttäret, kahdeksanvuotias Helena, viisivuotias Heili ja kolmevuotias Helmi. Tyttöjen isä oli tehnyt heti lumien sadettua noin kilometrin mittaisen ladun maatilan pellon ympäri. Hiihtämässä  ja tapahtumaan osallistujina olivat mukana tyttöjen isovanhemmat Eini ja Olavi sekä lähinaapureita. Tilaisuus järjestettiin pop-up tapahtumana ”lyhyellä varoitusajalla” ja  pienimuotoisena ulkoilmassa. Kuvaajaksi saatiin Mauno Ryytty Nissilästä.

Sää suosi tapahtuman totetutusta. Lämpöasteita oli useita ja aurinko paistoi. Kahvi oli maukasta, nuotiomakkara maistuvaa ja kahvileipä makeaa. Tiinan käsissä valmistuneet hameet ja paidat olivat kauniit ja hameenhelmat saivat Tiinan nimittämän lumipesun.

Tämä tapahtuma on pakko uusia ensi vuonna!

Tämä tarina on julkaistu paikallislehti Miilussa 3.3.2021

2 kommenttia artikkeliin ”Kalevalan päivä Vieremän pohjoiskylillä”

Jätä kommentti