
Talvi tulee lunta sataa,
sisällä nyt kaikki makaa.
Sitten tulee laskiainen,
eräänlainen juhla mainen.
Lapset kaikki mäessä huiskii,
vaikka vähän lunta tuiskii.
Siellä katkee suksi sauva,
mukana on myöskin hauva.
Sitten kotiin alkaa matka
otetaan jo melko hatka.
Kotona on pullan tuoksu,
silloin alkaa kova juoksu.
Kaikki pullaa suuhun ahtaa,
mitä sille äiti mahtaa.
Sepolla jo maha kasvaa
vaikka syö vain vähän rasvaa.
Pullat pitäis nurkkaan heittää,
velliä vain vähän keittää.
Liikuntaa nyt harrastamaan,
ettei käy vain karvastamaan,
lompakkoa ehkä siellä,
karhunpaistia voi vielä,
käydä ehkä nauttimahan,
jospa saisi pienen mahan,
ettei joudu maksamahan
siitä ehkä ison rahan.
Kirjoitteli Hurskasmies
Runon on kirjoittanut Nissilässä lapsuutensa viettänyt Seppo Hurskainen 1990-luvulla
Kuvan ”Linnaharjun talvirieha” on ottanut Seppo Kajaste
Siinä oli, laskiaisen tuomaa makua, vauhtia, iloa ja riemua, ihana runo. ☀️🎿🛷🥯
Olipas reipasta menoa Sepon runossa. Laskiaistunnelmaan pääsi mukaan.
Olipa mukava runo Sepolta.