SPR:n auttajakurssi Nissilässä
SPR:n Vieremän osasto järjesti Nissilän seurantalolla auttajakurssin lauantaina 25.8. aamupäivällä. Kouluksen pitäneet SPR:n Sannakaisa Piippo, Outi ja Tuomo Ranta opastivat mm tajuttoman henkilön ensiapuun liittyviä toimenpiteitä, verenvuodon tyrehdytyttämistä, lämpöpeiton käyttöä ja 112 –palvelun laatamisen älypuhelimeen. Kurssilaiset pääsivät harjoittelemaan toimenpiteitä käytännössä. Kurssilaiset olivat pohjoiskylien vaki- ja vapaa-ajan asukkaita. Osallistujia oli yhteensä 15. Tapahtumaan osallistunut Martti Huttunen toimii omaishoitajana ja kokee tarvitsevansa ensiaputaitojen ylläpitoa. Hän oli tyytyväinen kurssin toteutukseen ja sen käytännönläheisyyteen. Kurssilaisille jaettiin todistukset osallistumisesta.
SPR:n henkilöt näyttävät ensin miten toimenpide tehdään Martti Huttunen sai kurssilta SPR:n todistuksen
Sadonkorjuutapahtuma ja palvelupäivä Nissilässä
Vieremän Pohjoiskylät ry järjesti yhdessä Kylät Sydämellä –hankkeen kanssa sadonkorjuutapahtuman ja palvelupäivän Nissilän seurantalolla lauantaina 25.8. iltapäivällä.
Tapahtumassa myyjinä toimivat pohjoiskylien kyläyhdistys ja sen jäsenet. Paikalle oli kutsuttu myös Kala- ja Vihannes yrittänä toimiva Eino Hartikainen. Yhdistyksen ja jäsenten pöydissä oli tarjolla marjoina ja marjatuotteina, mustikkaa, lakkaa, puna- ja mustaherukkaa sekä karviaisia. Kalatuotteina myynnissä oli savu- ja tuoretta siikaa, savulohta, muikkuja, purkkihaukea ja kalakukkoa. Savusiika oli pyydetty paikallisesta Hällämöstä -järvestä ja purkkihauki Rahajärvestä. Tarjolla oli myös Nissilässä tuotettua hunajaa. Lisäksi saatavilla oli perunaa, porkkanaa, sipulia ja omenoita . Tapahtumaan osallistujia oli arvion mukaan toistasataa. Tuotteet menivät hyvin kaupaksi. Savusiika, purkkihauet, munkit, letut ja piirakat myytiin kaikki. Kala- ja vihannesyrittäjä Eino Hartikainen oli tyytyväinen tapahtumaan ja sanoi tulevansa mielellään uudelleen. Hänen yrityksensä täyttää ensi vuonna 30 vuotta.
Eino Hartikainen (oikealla) oli tarjolla kalaa ja vihanneksia. Reijo Heikkinen (vasemmalla) lahjoitti yhdistykselle myyntiin pyytämänsä siiat.
Kahvio ja kirpputori
Tapahtuman kahvio ja kirpputori toteutettiin yhdistyksen jäsenten voimin. Kahviossa kävijät saivat nauttia paikan päällä tai ostaa mukaan tuoreita munkkeja, piirakoita, kakkuja, pikkuleipiä tai muurinpohjalettuja suoraan pannulta.. Kahvi maistui asiakkaille ja välillä istumapaikkaa sai etsiä. Myyntihenkilöstä kertoi jossakin välissä toivoneensa kolmatta kättä itsellensä, kun asiakkaita saapui kahville jonona. Aamupäivän sateen jälkeen aurinko kirkasti jo ennestään iloisen mielen. Kävijät iloitsivat mahdollisuudesta tavata tuttuja, juoda yhdessä kahvia ja saada mukaansa tuoreita tuotteita. Kirpputoripöydästä löytyi monenlaisia yhdistyksen jäsenten lahjoittamia kierrätystavaroita.
Marja-Liisa Tuovinen ja Annikki Suorsa olivat saapuneet Vieremältä omalla autolla kahville. He halusivat nauttia munkki- tai lettukahveista. He kertoivat tapaavansa pohjoiskylillä asuvia sukulaisiaan samalla käynnillä. Molemmat muistelivat käyneensä aiemmin Nissilän seurantalolla 60 –luvulla pidetyissä tapahtumissa. Marja-Liisa Tuovinen oli osallistunut myös aiemmin kesällä pidettyyn Nissilän palvelupäivään ja kiitteli yhdistystä sadonkorjuu- ja aiemmin pidetyistä tapahtumista. Hänen mielipiteensä on, että ”maaseutua ei voi hävittää”, ja että kylillä pitää olla toimintaa. Marja-Leena Tuovinen kertoi joskus osallistuneensa hienoon kantelesoitto –tapahtumaan Talaskankaalla ja toivoi, että sellainen järjestettäisiin uudellleen.
Marja-Liisa Tuovinen ja Annikki Suorsa tulivat tapahtumaan Vieremältä
Tapahtumassa pidettiin yhdistyksen kahviota ja kirpputoria
Jalkahoito- ja hierontapalvelua ja SOTEn syysterveisiä tapahtumassa
Tapahtumaan oli saatu paikalle jalkahoitaja Tanja Huusko- Kainulainen ja hieroja Lasse Räisänen. Molemmille riitti asiakkaita ja molempien tarjoamiin palveluihin oltiin tyytyväisiä. Näitä palveluja toivottiin paikanpäälle jatkossakin. Palvelut toteutettiin yhdistyksen toimitilaksi vuokratussa rivitalohuoneistossa Nissilässä.
Nissilän seurantalon tapahtumaan osallistui myös Ylä-Savon SOTEn edustajia. Heiltä kävijät saivat tietoa mm elintarvikkeiden energiasisällöistä, liikkumisen merkityksestä energian kulutukseen ja tarpeeseen, influenssarokotuksista ja rasvaprosentin mittauksen.
Tanja Huusko-Kainulainen teki jalkahoitoja Nissilässä
Kesän makeat marjat ja kalat
Tämän kesän menestystuote poimijoille ja marjojen myyjille on ollut mustikka. Marjaa löytyi paikoista, joihin kaikki eivät osanneet tai uskaltaneet lähteä. Marjakarhunkin joku marjastaja oli nähnyt läheltä. Mustikat olivat sateettomuudesta huolimatta isoja ja maukkaita. Useilla poimijoilla oli tilauksia enemmän kuin he pystyivät toimittamaan. Suurin osa marjoista kypsyi hieman tavanomaista aiemmin. Kuitenkin hyvää ja tuoretta mustikkaa, puna – ja mustaherukkaa sekä karviaisia oli vielä tarjolla Nissilän sadonkorjuutapahtumassa.
Tapahtuman järjestäjät olivat tyytyväisiä siihen, että kävijöille saatiin tarjolle useita paikallisia tuotteita, Vieremän pohjoiskylien siikaa, haukea, hunajaa, mustikkaa, lakkaa, herukoita ja karviaisia, jotka menivät hyvin kaupaksi.
Tuula Kajaste