Kirjastoautokahvit Nissilän nuorisoseurantalolla
Nissiläläinen, Oulussa asuva, Elina Eskelinen pyydettiin Vieremän Pohjoiskylät ry:n järjestämille Kirjastoautokahveille kertomaan elämästään, taiteestaan ja kirjoittamastaan kirjasta. Tilaisuus pidettiin Nissilän Nuorisoseurantalolla torstaina 11.10.2018. Saimme kuulla Elinalta seuraavaa.
”Lapsuuteni ja nuoruuteni Hällämön rannalla Nissilässä on ollut elämän elämää”
Syntymäkotini on Nissilässä, Miinala –niminen talo, jonka omistaa nykyisin vanhin veljeni. Olessani neljävuotias, perheeni muutti Rotimojärven Lokkiniemestä Hällämön rannalle isän rakentamaan pieneen hirsimökkiin. 1950 –luvun alussa paikalle rakennettiin Hällämön Ranta –niminen asuintalo, joka on edelleen olemassa kesäpaikkanani. Myös hirsimökki on paikoillaan. Perheeseeni oli ennen minua syntynyt kaksi poikaa ja minun jälkeen syntyi vielä viisi lasta. Ajan hengen mukaan kotiaskareet ja lastenhoito lankesivat itsestäänselvästi tyttöjen harteille, kun perheenäidillä ja isällä oli muita töitä. Jo neljävuotiaana jouduin hoivaamaan pikku sisartani ja hoivatyö sekä kotiaskareet jatkuivat koko kotonaoloajan. Äitini sairastellessa jouduin olemaan joinakin vuosina enemmän poissa koulusta kuin koulussa. Toimeentulo kotipaikalla saattoi joinakin aikoina, isän töistä riippuen, olla niukkaa, koska oli kymmenhenkinen perhe huollettavana. Tilan koko oli kaksi hehtaaria ja lehmiä oli pääasiassa kaksi Elinan lapsuuden ajan. Muutamia vuosia meillä oli Virva-niminen hevonen, joka oli minulle erittäin rakas.
Kotitöiden lisäksi jouduin liiankin nuorena tekemmän palkkatyötä. Minunkin ansioita jouduttiin käyttämään kodin lainan maksamiseen. Auttelin lähikylilläkin monissa perheissä, kun perheen äidit sairastelivat ja synnyttivät. Lisäksi työpaikkoinani oli mm metsien taimenten istutus ja kulotus. Hienoimpana ja vaativampana työnäni oli palotornin vartijan tehtävät Rahustenahossa. Piti opetella paljon erilaisia mittareita, asteita ja käyttää puhelinta. Tornista ei olisi saanut poistua työaikana, mutta ukkonen ajoi joskus minut luvattomasti ja liukkaasti lähimpään taloon turvaan. Myös tanssi-illat saivat minut lähtemään töistä luvatta. Viikonloppuisin Nissilässä tanssittiin lauantai- ja sunnuntai-iltaisin, kesällä lavalla ja talvella nuorisoseurantalolla. Olen aina rakastanut tanssimista. Olen kuulunut toistakymmentä vuotta Oulun Aaltosen tanssikoulun tanssijoihin.
”Olen kiitollinen kaikesta kokemastani, kaikki kuuluu elämään”
16 –vuotiaana lähdin Helsinkiin hoitamaan sukulaisen lapsia. Helsinki ei ollut minun paikka, ja niinpä palasin puolen vuoden kuluttua kotiin. Täyttäessäni 18 muutin Ouluun syntymäpäivänäni. Siitä asti Oulu on ollut kotikaupunkini ja Nissilän Hällämön Ranta rakas kesäpaikka. Oulussa ensimmäiset työpaikat olivat kotiapulaisena, työ matkustajakodissa ja villatehtaalla. Naimisiin menin 21- vuotiaana. Minulla on neljä lasta. Ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1964 seuraavat syntyivät vuosina 1965, 1971, 1974. Lapsia olisi seitsemän, jos kaikki raskaudet olisivat menneet loppuun asti. Koen olevani seitsemän lapsen äiti. Äitini kuoli 46 –vuotiaana. Osa sisarista oli alaikäisiä ja minulla oli myös heistä huoli omien lasten lisäksi.
Ensimmäisen lapseni synnyttyä, jäin kotiäidiksi. Tämä aika oli parasta elämässäni. Sain hoitaa lapseni kotona. Lasten isän ammatti mahdollisti kotona olemiseni. Konttorialan koulua kävin lasten kasvettua isommiksi kaksi vuotta 80 –luvun alussa. Sain paikan isosta tavaratalosta, jossa piti hallita kaikki kaupan tehtävät, konttoritöitä myöten. Halusin työpaikan, jossa olisi viikonloput vapaita ja pääsinkin kaapelitehtaalle. Siellä vierähti kolme vuotta ja kun työ muuttui kolmivuorotyöksi, jota en voinut lasten vuoksi tehdä, hain uutta paikkaa. Minut valittiin Orionille lääketyötehtäviin. Tämä ala oli vaativa ja siihen koulutettiin hyvin. Oman työni ohella minut nimitettiin työpaikan tukihenkilöksi. Lisäksi sain koulutuksen ensiapuryhmään. Reilun kymmenen vuoden jälkeen lääketehtaalla sain työperäisen astman ja sen myötä pääsin Orionin eläkeläiseksi.
Erosin lasteni isästä 26 avioliittovuoden jälkeen, jolloin nuorin lapsista oli 15 vuotta.
Eron jälkeen tapasin sielunkumppanin, Paavon. Hän oli asunut Ruotsissa ja suomenkieli oli vähän hukassa, mutta rakkauden kieli ja ihanat tummat silmät sekoitti. Paavon kanssa sain olla noin 11 vuotta. Paavo menehtyi ruokapöydässä yllättäen ja sain hänen ihanan viimeisen katseen. Paavon menettämisen jälkeen koin noin puolitoista vuotta täysin tyhjän ”aavikon”. Se oli musta. Suruani lisäsi lasteni huoli ja suru minusta. Lasten ja lastenlasten vuoksi en voinut voinut ”mennä pois”. Lapset ja elämän voima pelastivat minut. Elämän voima ja lapset on ovat nostaneet minut jaloilleen useasti senkin jälkeen. Olin naimisissa narsistisen miehen kanssa kaksi vuotta, jonka jälkeen ymmärsin erota. Minulla on seitsemän lastenlasta ja yksi lastenlastenlapsi. Koen suurinta kiitollisuutta perheestäni ja kiitollisuutta myös lasten isää kohtaan.
”Taide on minulle annettu suuri lahja”
Taulujen malaamisen aloitin 1996. Maalaan sydämestä. En halua käyttää mitään opin kautta saatua tekniikkaa. Lempiaiheeni on muotokuvamaalaus. Minun ja poikani Kimmon taidenäyttely oli Vieremän kirjastossa kolme vuotta sitten. Taulut ovat minulle rakkaita. En mielelläni myy alkuperäisiä.
Näyttelemistä olen harrastanut Oulun Dom –teatterissa noin neljä vuotta. Teatterin ohjaajana toimii Tuula Väänänen Oulun kaupunginteatterista. Perheessäni on muitakin näyttelijöitä. Nuorimman tyttären poika on valmistunut näyttelijäksi Britanniassa, Walesissa Pyhän Davidin teatterikorkeakoulusta kesällä 2018. Hän sai paikan Oulun kaupunginteatterista. Toinen saman tyttären lapsi näyttelee Limingan harrastajateatterissa.
Laulua harrastan myös tällä hetkellä. Olen Oulussa laulukuorossa. Karaokelaulaminen on minulle myös mieluista. Omistan haitarin, joka soi aikoinaan täysillä. Haitarinsoittoa ja -teoriaa olen opiskellut viisi vuotta.
Elämän pohtimien on ollut ominaista minulle lapsuudesta asti. Kuulun Oulun Filosofiaseuraan (Sokrates-kahvila).
Kirjoittamani kirja, ”Kiitos tuliaisista elämä”, sisältää maalauksiani, omia ottamiani valokuvia, runojai, kertomuksiani ja muita ajatuksiani elämästä. Kirja sisältää myös huumorin ”päreitä”. Kirjassa on on 512 sivua ja sen koko on A4. Kirja on nelivärinen ja kovakantinen.
Suurin syy kirjan kirjoittamiseen oli, että näin jätän tavaraperinnön ja rahan sijaan tietoa itsestäni äitinä, isoäitinä, isoisoäitinä jne jälkipolville. Olen kiitollinen lahjasta kirjoittaa ja tehdä taidetta kaikesta mahdollisesta, myös luonnosta saatavasta materiaalista.
Kirjassani on ilmaistu katsomukseni. ” Minä olen henkiminä, olen sielu. Hengessä ja sielussa minua ei sido paikka ei aika eikä sinne yllä kokemukset eikä kukaan, ei sanomiset eikä ennakkoluulot. Sielussa ja hengessä minä olen puhdasta rakkautta. Niin meistä ihmisolennoista jokainen. Täällä maailmankaikkeudessa, elämän virtani matkalla olen taivaltanut, saanut taivaltaa sinisellä kauniilla planeetalla, jota me kutsumme maaksi”.
Kiitän kaikkia, jotka pyysivät minua tulemaan kertomaan elämästäni ja taiteestani ja kaikkia, jotka osallistuivat Vieremän Pohjoiskylien järjestämään ”Kirjastoautokahvilaan” Nissilän nuorisoseurantalolla. Talo on minulle muistorakas paikka.
-Elina-