Joutsen Jormalainen

Lapsuuden kotini on joen rannalla, korkean törmän päällä. Joki lähtee noin puolen kilometrin päästä Rotimonjärvestä. Elimme syksyä 1969. Lokakuisena harmaana päivänä taivas viskeli märkää räntää mustaan maahan. Joku huomasi, että jokea pitkin virran mukana ui iso lintu. Se huomasi liikettä rannalla ja kääntyi nopeasti takaisin ylävirtaan.

Muutaman päivän perästä kyläläiset alkoivat ihmetellä, että joenniskalla järvessä on yksinäinen harmaa lintu. Siitä alkoi veikkaukset, että mikähän se lintu on. Joku veikkaili sitä hanheksi ja suunnitteli jo hanhipaistia. Mutta kun useampi kyläläisistä näki linnun, se tunnistettiin joutsenen sen kesäiseksi poikaseksi. Ei olleet vielä siivet kantaneet lähteä toisten mukaan muuttomatkalle.

Kului viikkoja ja sitten lintu nähtiin kotirannassa. Veljeni Seppo oli kiinnostunut linnusta ja käveli usein katselemassa sitä. Joutsen alkoi tottua häneen. Se tuli lähemmäksi ja huomasi jyvät, jotka hän jätti rannalle. Luottamus  syntyi ja jossakin vaiheessa se alkoi syödä Sepon kädestä jyviä, kävi välillä järvellä ja joen alajuoksulla. Lintu lenteli pieniä matkoja ja  oppi tulemaan kotirantaan, kun Seppo vihelsi.

Kun talvi kiristi otetaan, joki jäätyi. Piti keksiä keinoja, miten päästään talven yli. Sukulaismies Toivo Nissinen Helsingistä kävi välillä Nissilästä tutkimassa vesiä ja kalakantoja. Hän oli kiinnostunut joutsenesta. Yhdessä Toivo ja Seppo rakensivat rannalle vanerista jonkinlaisen mökin.Lämmitys toimi kaasulla joka lämmitti rautaputkia, joiden päällä oli peltilevy. Sen päällä oli paksu hiekkakerros. Kovimmilla pakkasella hiekka lämmitettiin ja joutsen oppi käyttämään mökkiä kotinaan.

Joki jäätyi ja siihen sahattiin avanto, jossa lintu uiskenteli ja löysi myös syömistä. Kevättalvella pakkaset hellittävät. Joki alkoi pysyä sulana. Todettiin, että talvesta on selvitty. Alettiin odotella lajitovereita tulevaksi. 

Eräänä kevätpäivänä, kun jää oli sulanut ja joen niskalle vesi oli muodostanut sulan jäähän, kuultiin joutsenten ” rumpettinen ”ääni. Alkoi jännittäminen, lähtisikö Jormalainen. Se oli annettu joutsenen nimeksi, kun sukupuolesta ei ollut tietoa. Muutamia muuttoparvia kävi jokisuulla ruokailemassa ja lepäilemässä. Jormalainen kävi tervehtimässä muuttajia, mutta palasi omaan rantaan.

Seppo ajoi kuorma-autolla kyläläisten maitotonkkia meijeriin. Aamulla, kun lintu kuuli auton äänen, tunnisti sen ja lensi auton mukana kotikylälle, mutta palasi järvelle. Iltapäivällä auto palasi Vieremältä ja se lensi taas auton mukana. Kun Seppo tuli, se laskeutui pihamaalle ja antoi silitellä itseään. Usein myös Seppo istui keittiön rappusilla. Joutsen tuli viereen ja kuljetti nokkaansa hänen niskassaan ja kaulallaan, mutta muille se ei tätä tehnyt.

Jormalainen oli jopa vihainen vieraille. Myös Hannele ja Jussi katsoivat aina oven raosta, onko Jormalainen pihalla, kun menivät ulos mummolassa. Joutsenen siivissä on paljon voimaa. Niillä se puolustautuu. Kerran mieheni ajoi autolla pihaan ja lintu sattui olemaan ulkona ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Hän otti sitä nokasta kiinni ja piteli. Silloin joutsen ei voinut silloin lyödä siivillään. Joskus joutsen oli maantiellä ja seisotti postiautoa. Huitoi vaan siivillään ja huuti kovasti. Taisi kuitenkin jossakin vaiheessa ymmärtää vastustajan ylivoimaiseksi.

Kesä meni ja syksyiset  joutsenten muuttoparvet menivät. Jormalaisesta oli tullut paikkalintu. Se oppi käymään syömässä jyväaitassa. Aamulla ovi avattiin. Se oli usein jo odottamassa aittaan pääsyään. Pitkän kaulansa ansiosta se ylettyi ottamaan jyviä hinkalosta suuhunsa. Lattialla  vadissa oli  vettä, jota joutsen tarvitsee, kun nielaisee jyvät. Syötyään se lensi joelle.

Seuraavana talvena ei ollutkaan enää niin kovia pakkasia ja joki pysyi sulana. Sanoisinko, että elämä oli asettunut uomaansa. Mutta reviirinsä lintu kuitenkin hallitsi. Talvella oli kinkerit Virtaniemessä ja Vieremän silloinen pappi Kusti Väätäinen harrasti avantouintia. Hän oli tiedustelut etukäteen mahdollisuutta käydä joessa uimassa. Rannassa ei näkynyt lintua, kun hän sinne meni, mutta Jormalainen varmaan kuuli jokisuulle ääniä  ja tuli lentäen paikalle. Se hyökkäsi papin kimppuun ja hakkasi hänet mustelmille.

Eräänä päivän huomattiin, että jotakin on vialla Jormalaisen elämässä. Se kuitenkin oli kotirannassa. Eläinlääkäri tuli samana päivänä hoitamaan lehmää  ja hänelle kerrotiin joutsenesta. Hän tarkasti linnun ja sanoi sillä olevan kurkkutulehduksen ja määräsi lääkkeen, jota Seppo antoi ja lintu parani.

Aikaa kului ja yhtenä aamuna Jormalainen ei tullutkaan aamiaiselle. Sitä odoteltiin ja ihmeteltiin. Isä lähti etsimään jokivarresta  eikä nähnyt mitään poikkeavaa.Epäilykset heräsivät. Seuraavana yönä isä näki unen, että lintu on määrätyssä paikassa kiven päällä. Heti aamulla hän lähti hiihtämään ja katsomaan. Siinä kohtaa jokea oli pieni törmä ja joenrannalla muutamia kiviä. Siinähän Jormalainen oli kuolleena kiven päällä. Samassa paikassa, minkä uni näytti. Eläinlääkäri kertoi, että kurkkutulehdus on uusiutunut rajuna eikä linnulla ollut enää voimia tulla hakemaan apua.

Suru oli suuri, kun siitä ehti tulla kaikkien lemmikki. Viranomaisille oli ilmoitettava, koska joutsen on suojeltu laji. Seppo pyysi, että hän saisi täyttää sen itselleen, mutta sitä ei sallittu. Joutsen oli siihen aikaan vielä harvinainen. Jormalainen lähetettiin Helsinkiin omalla kustannuksella eikä siitä ole kuulunut sen jälkeen mitään. Seppo oli kerran kysynyt, missähän joutsen mahtaa olla. Vastaus oli, että se on Oulun yliopiston kokoelmissa. Ei se ollut meidän Jormalainen. Sepon mukaan hän olisi sen tunnistanut käydessään Oulussa joutsenta katsomassa.  Se loukkasi räpyläänsä aitassa olleeseen vesuriin, mutta räpylä parani hyvin. Oulussa olleella linnulla oli ehjät räpylät.

Sellainen oli joutsen Jormalaisen tarina.

Tarinan on kirjoittanut Riitta Huttunen