Nissilän koululaisten tarinoita 1920 -luvulta

Koulumuistoja

Aloittaessani kansakoulun meitä oli 20 oppilasta. Oppivelvollisuuslaki ei silloin vielä ollut voimassa. Koulupiirin reuna-alueilla pidettiin kiertokoulua.

Meille koululaisille kuului luokkahuoneiden lämmitys ja siivous. Järjestäjiä oli 4 kerrallaan. Tarkoitus oli, että lämmittäminen olisi jo edennyt peltien sulkemiseen koulun alkaessa kello 9. Ei se aina onnistunut. Pitkä koulumatka, tukkoiset tiet, pakkanen ja pimeys hidastivat taivalta. Puut oli jo kyllä kannettu edellisenä iltana tampuuriin, isoon halkolaatikkoon, siivouksen yhteydessä.

Luokassa oli kaksi kakluunia rinnakkain: poikien käsityöluokassa yksi, samoin tampuurissa. Käsityöluokan uunia ei lämmitetty aivan joka päivä. Näin vuosien takaa muistellessa uunissa oli joskus niin paljon tuhkaa, ettei kohentaminen tahtonut onnistua. Niinpä uunien edessä istujat joskus valittivat häkää ja päänsärkyä.

Heti lumen tultua ilmestyivät koulun pihassa olevien petäjien väliin halkopinot. Talven mittaan kannoimme liiteristä kuivia lämmityspuita. Keväisin vakio-ohjelmaan kuului siirtää halot katon alle. Ainakin kaksi ensimmäistä lukuvuottani, ehkä kolmaskin, muistan tämän systeemin toimineen. Pojat keräsivät seipäitä. Ne olivat peräisin koulun tonttia ympäröivästä pisteaidasta tai tuotu kotoa. Tehtiin sapilaat: Kahden rinnakkain asetettun kepin päälle asetettiin poikittain niin monta halkoa kuin luulivat jaksavansa  viedä perille. Kuorma kipattiin liiterin eteen, josta pari poikaa siirsi ne sisäpuolelle. Siellä isoimmat pojat latoivat puut pinoon. Joskus jäi halkoja pinottavaksi seinällekin.

Pinojen pituus ja kantomatka ovat vielä nähtävissä. Isot petäjät seisovat tanakasti juurillaan. Samoin liiteri, ulkorakennuksen eteläpäässä oleva huone.

Toukokuussa siivottiin pihamaa. Opettaja kehoitti, ainakin lähempänä asuvia, tuomaan varrella varustetut varpuluudat. Niillä sitten lakaistiin alue kerrallaan ja siistiä tuli tutkintopäiväksi.

Kouluahan pidettiin myös lauantaisin. Koulupäiviä oli tultava vaaditut 200 päivää, sitten alkoi kaivattu kesäloma. Päästötodistuksessani on päiväys toukokuun 16., 1927. Muutosten aika oli jo tullut kouluumme. Alakoulu oli aloittanut toimintansa. Oli siivooja-lämmittäjä. Me silloiset 5-6-luokkalaiset olimme viimeiset, jotka lämmittivät, kantoivat halot ja lakaisivat pihamaan, 66 vuotta sitten.

”Näin muuttu maailma Eskoseni”

Tarinan on kirjoittanut Aune Nissinen os. Leinonen vuonna  1993. Hän on luokkakuvassa toiseksi ylimmäisessä rivissä neljäs oikealta. Luokkakuva on vuodelta 1926. Tämä muistelma on julkaistu Nissilän koululaisten tekemässä koululehdessä 1990-luvun alussa.

Koulutieni

Jääköhän sitä Nissilän kylästä rippeitäkään jäljelle, kun me niin monet viemme siitä palan tänne maailmalle mukananmme. Jää, jää kai se maa alallensa – Rotimo ja Hällämö ja lammet, Mustalampi, Kotilampi ja Koiralampi.

Se koulurakennus, se ensimmäinen, joka on rakennettu, kun Postitalon pirtistä on lopetetttu koulunpito eli on saatu uusi oma koulurakennus, se rakennus tosin tuhoutui tulipalossa. Joskus siinä melkein kylmä hytisytti ensimmäisellä tunnilla kun järjestäjät tulivat myöhään että kakluuniuunissa kerkesi halot juuri ja juuri palaa ja sai pellit kiinni, mutta tuli niistä sitten lämpöä, että lämmin se luokka oli jo iltapäivällä.

Pihamaa oli tosi avara. Oli ulkorakennus, siinä kolme käymälää ja navetta jossa en koskaan käynyt sisällä, kanojen kotkotusta sieltä kuului. Oli halkovaja mutta pitkät halkopinot olivat taivasalla. Niiden ympärillä oli hyvä leikkiä.

Oli pihan sivussa saunakin. Kaikkea ympäröi puinen aita. Kaivokin kansikoppeineen jäi aidan sisään ja jämerät tuuheat petäjät. Iso kaksipuoleinen portti avautui Oulun valtamaantielle päin, josta oppilaat lähtivät eteläpäänhän kylää. Meidän pohjoispään ja siis minunkin tielleni avautui pienempi portti. Portista oli vain muutama askel kun piti ylittää kärrytie, joka vei useisiin taloihin ja mökkeihin.

Minun polkuni lähti mäntymetsän halki ensin pienenä polkuna yhtyen sitten kärrytiehen, joka kulki suoraan Mustallemäelle. Se pohja oli sellaista hiesumultaa, itse myötänen olikin aivan hiesua joka laskeutui Mustanlammen rantaan, josta lähti puro Kotilampeen. Puron yli oli halotuista isosta petäjäkelleksistä tehty silta joka kesti hevospelit, siis kärryillä ajaa. Muutama metri ja iso portti oli aidassa joka ympäröi Asikkalan peltoja. Mutta, koska me Kuivasten koululaiset, joita oli Martti-veljeni ja serkkuni Hilja, Asikkalan, Kumpulaisen, Ilkkolan, Makkolan + Anttilan, jopa koko pohjoispäänhän koululaiset tulimme Hurskais Marin eli vain Marin mökin kautta kun se polku oli niin mukavan hauska. Taas vei kulku puron yli jossa ei ollut kuin kaksi puuta rinnakkain. Talvella suksikelin aikaan sai niin hyvät mäet Kotilammen jäälle Marin mökin kautta kulkiessa.

Mutta sulan aikana syksyllä se tien vierus oli ihana, siinä kasvoi niin monenlaisia kukkia kuin voi vain luonnon luonnon oloissa, hyvässä mullassa kasvaa. kurjenkellot muistan kaikista ihanimpana.

Sitten siinä Kotilammen rannassa oli Asikkalan talon kaksi savusaunaa, koska kahdet oli asukkaatkin jopa kolmetkin. Talon pihamaan halki kuljimme karjakujalle jossa oli oikea pisteaita molemmilla sivuilla ja portin päässä joka oli suljettava kun eläimet, lehmät ja lampaat olivat vielä laitumella. Riihirakennuksen vieritse kivikkoista polkua pientä vastamaata josta polulta erosi vielä polku sepälle eli Ryyttylään.

Nytpä tuli jo myötänen ja iso portti, josta aukesi näkymä Rotimojärvelle, pieni punainen mökki, jossa oli valtavia koivuja aivan pirtin päädyssä. Pihlaja ja koivukuja aivan rantaan asti. Se oli upea näky tuo äitini lapsuuskoti, jota nyt asusti enoni Kuivasten Santeri. Se oli Kuivanen,  koulukorteerini neljän vuoden ajan.

Komulan Bertta

Tarinan on kijoittanut  Bertta Haverinen os Komulainen (s. 1914). Hän on luokkakuvassa toiseksi ylimmäisessä rivissä kolmas oikealta. Luokkakuva on vuodelta 1926. Tämä tarina on julkaistu aikoinaan lukijan palstalla, paikallislehti Miilussa, joka Sonkajärven, Sukevan ja Vieremän paikallislehti

Yksi kommentti artikkeliin ”Nissilän koululaisten tarinoita 1920 -luvulta”

  1. Olen sota-ajan koululaisia. Aloiti n koulun 1942 Lottalassa eli Lotta SVärdin talossa. En tiedä, onko luokkatovereistani enää ketään elossa.. Terveisiä niille, jotka vielä ovat.

    Vastaa

Jätä kommentti