Mammonkangas viistää Kaatiaisen etelälaidan pohjukkaa, ja männikkökankaan laidalta voi nähdä kuinka Kaatiainen on vielä kohtalaisen vahvasti lumen ja jään peitossa. Kevät kuitenkin saapuu, varovaisin askelin. Maisemassa kiirii kirkkaana joutsenien ja kurkien äänet. Etelälaidan pohjukka on sangen hetteistä, minkä johdosta sulia alkaa ilmaantua heti säiden lämmetessä ja myös vedet rupeavat virtaamaan. Pohjukan länsikulmassa päilyy tummana kalvona arvokas luonnontilainen lähde, joka on myös karttaan merkittynä.
Talvisaikaan Kaatiaisesta saa hyvän yleiskäsityksen, ja myös Kanadan majavien asuttamasta Kaationpurosta. Sulanmaan aikaan taasen tilanne muuttuu aivan toiseksi. Edes rantoja myöden ei ole helppo alueella liikkua. Ehkäpä Eerikinniemestä on mukavin tarkastella tätä luonnon karun kaunista paikkaa. Etenkin alueen pystyyn kuolleet puut ovat sykähdyttäviä.
Kaatiainen kuuluu lintuvesiensuojeluohjelmaan, ja näin ollen vaati vastuullisuutta siellä kulkevalta, erityisesti kevään ja alkukesän aikana.
Olipa vaikuttava kertomus luonnosta. Tästä saa lukijakin koskettavan tunteen kevääntulosta metsäjärvellä. Kiitos siitä kertojalle.
Kiitos Ville, hienosti kuvaat kameralla ja sanoilla, kaikesta näkee,että kunnioitat luontoa.
Kiitos Ritva. Kyllä luonto rikastuttaa ihmismieltä varsinkin silloin, kun antaa aisteille mahdollisuuden ”poimintaan”.
Kiitos Ville,hienosti kuvaat ja kirjoitat, kunnioitat luontoa.
Kiitos Ville! Kaatiainen on ainakin minulle tuntemattomampi kuin muut Nissilän järvet.
50-luvun puolivälissä Ales oli niittämässä järvikortetta Kaatiaisen rannoilta, ja Erkki oli pikkupoikana mukana. Leevin ja Annikin aikaan tuli monet kerrat vierailtua Ukonaholla ja varmaan jo silloin tuli tarkasteltua etäältä Kaatiaista.
Kiitos Ville! Kaatiainen on ainakin minulle tuntemattomampi kuin muut Nissilän järvet.
Hieno juttu