Alviina

Oli lämmin kesäaamu, kun katiskoista oli tullut kaloja yli oman tarpeen. Mummo sanoi, että voisinko viedä kalat  Alviinalle. Mummolan navetan takana kulki puro Mustastalammesta Rotimonjärveen. Mummo lähti saattamaan minua sillan yli, josta polku Ristolaan lähti. Olin ensimmäistä kertaa yksin toimittamassa asiaa. Kaloja ei ollut paljon. Jaksoin hyvin kantaa kupin, jossa kalat olivat. 

Ristola oli pieni mökki Mustanlammen  rannalla. Siinä oli kaksi huonetta, mutta kamaria ei käytetty. Pirtin  nurkassa kiviuuni ja hella, kaksi pientä ikkunaa, toinen lammelle ja toinen pihan puolelle. Pirtti on jäänyt muistoihini hämäränä, seinät jotenkin tummat. Olisiko ollut joskus savupirtti. Mökin edessä oli myös pieni eteinen. Siinä asui  Alviina  poikansa Eemelin kanssa. Alviinan mies Risto oli jo kuollut.

Alviina oli pihamaalla, kun tulin Risolaan. Annoin kalat hänelle  ja kerroin, että mummo odottaa puron sillalla. Alviina sanoi, että pitäähän sinun palkka saada ja haki pienen sokeripalan sisältä. Sokeripala suussa lähdin juoksemaan polkua pitkin mummon luokse.  Tunsin onnistuneeni tehtävässä hyvin.

Nämä kaksi tarinaan on äitini  kertonut.

Sormukset olivat siihen aikaan tärkeät kaikille naimisissa oleville naisille. Alviina oli sanonut että, kyllä hänellekin on ollut sormukset, mutta ne putosivat leipäsaaviin. Toisin sanoen hän oli joutunut vaihtamaan sormukset jauhoihin.  Alviina tunnettiin kylällä ihmisenä, joka selitti asiat aina parhain päin.

Ristolla ei ollut aina töitä ja saamani käsityksen mukaan hän oli huono saattoinen eli saamaton työmies. Sitten Risto lähti jonnekin kauvemmaksi töihin eikä lähettänyt rahaa kotiin. Maaherra tuli käymään pitäjässä. Alviina meni hänen puheilleen kun Risto ei lähetä rahaa. Jonkin ajan perästä tuli Alviinalle postissa lähetys jonka Risto oli lähettänyt. Ilmeisesti maaherralla oli osuutensa tapahtumaan. Alviinan ilolla ei ollut rajoja , kun hän kertoi kyläläisille ” On se Risto koko vehnänen, lähetäppäs  viismarkkoo”.

Viimeinen muistoni Alviinasta on hänen kuolinvuoteellaan. Siihen aikaan oli tapana, että kun sairaan arveltiin kohta kuolevan, menivät naapurit hyvästelemään ja veisamaan virsiä. Oli hyvin harmaa, sateinen lokakuun päivä. Alviinan pirtti näytti tavallistakin pimeämmältä.Olin silloin ehkä kuusivuotias.Olimme mummoni ja tätien kanssa laulamassa Alviinalle. Muutaman päivän perästä hän sitten kuoli. Hänen elämänsä puitteet olivat varsin vaatimattomat. Mutta hän löysi ilon ja tyytyväisyyden aiheet pienistä asioista. 

Minuun hän teki valtavan vaikutuksen, koska muista hänet yli seitsemän vuosikymmenen takaa.
                                            Riitta Huttunen

Mustalampi (kuva Tuula Kajaste)
Mustalampi (kuva Tuula Kajaste)

4 kommenttia artikkeliin ”Alviina”

  1. Voi miten mukava muisto. Siitä välittyi hyväntahtoisuus ja auttamisen ilo, ja lisäksi niin metka tuo Alviina nimi, onkohan vielä käytössä.

    Vastaa

Jätä kommentti