Kaadan kahvia termospullosta mukiin ja kuuntelen kuinka joutsenet melkeinpä sotivat selkäni takana olevalla Hällämö järvellä. On tihkusateinen lokakuun aamu ja tunnelma omanlainen. Lipuu pois hetki ja toinenkin, ja ovatkohan joutsenet lipuneet kauemmas selälle, kun ääniä ei enää kuulu. Onkin sopiva hetki nousta ylös ja hieman jaloitella. Askeleet käyvät järven rantaan, jossa huomaan, että linnut tosiaankin ovat jo melkeinpä silmän kantamattomissa.
Näen kuinka rantaheinät tuulenpuuskassa taipuvat, ja tyyntyessä aloilleen asettuvat. Heinien vapaata tanssia on rauhoittavaa seurata. Aistillisen hetken kuitenkin murtaa yksittäisen joutsenen saapuminen. Kuulen suhinan ja näen höyhenen pehmeän laskeutumisen. Yksinäinen vai joukosta jäänyt, lintu kuitenkin lähtee lipumaan suuntaan missä lajitoverit ovat.
Jätän rannan ja palaan repulleni. Vielä on kahvia, vielä on aikaa, ei haittaa hieman nurja sää.